Vigo
EspanjaWiki
Vigo on Atlantin rannalla Espanjan luoteisosassa Galician itsehallintoalueella sijaitseva kaupunki, joka kuuluu Pontevedran maakuntaan. Se on Galician suurin ja Espanjan 14. suurin kaupunki. Vigossa on 293 725 asukasta, esikaupunkialueet mukaan lukien n. 421 000 (2005).
Sisällysluettelo |
Yleistä
Vigo on tärkeä teollisuuskaupunki, jossa on paljon etenkin autoteollisuutta. Koko Galician tärkein työnantaja on PSA Peugeot Citroën, jonka Vigon tehtaassa valmistettiin lähes puoli miljoonaa autoa vuonna 2003. Myös kalastus on perinteisesti ollut tärkeä elinkeino alueella: kaupunki on Euroopan tärkein kalastussatama. Vigon satama on vilkkaimmin liikennöityjen joukossa koko Espanjassa.
Lyhyt historia
Historiallisesti Vigo on hyvin nuori kaupunki, sillä vielä 1800-luvun lopussa asukkaita oli vain muutamia tuhansia. Yliopisto Vigoon perustettiin vasta vuonna 1990. Satamakaupunkina Vigo on ollut merkittävä jo hyvin pitkään.
Tietoa matkailijoille
Ilmastollisesti Vigo sijoittuu lauhkean ja subtrooppisen vyöhykkeen rajalle: vuoden keskilämpötila on +15°C ja kylmimpänäkin aikana (helmikuu) vuorokauden keskilämpötila on 8°C. Vigoa ympäröivät vuoret (Monte Alba, Galiñeiro, Monte de Beade) muodostavat lähes yhtenäisen ketjun, joka luo kaupunkiin oman mikroilmastonsa.
Linkkejä
- Vigon kaupungin virallinen kotisivu
- El Gran Vigo (sanomalehti)
- Finanssiklubi
- Matkailusivut, tietoa Galiciasta ja Vigosta
- Nykytaiteen museo
- Real Club Celta de Vigo (jalkapallojoukkue)
- Real Club Celta Vigourban (koripallojoukkue)
- Rías Baixas Turismo (matkailusivut)
- Satama
- El Vigo Metropolitano (digitaalinen lehti)
- Vigon messut
- Vigon yliopisto
Lähteet
- es.wikipedia.org
- fi.wikipedia.org
