Torremolinos

EspanjaWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Torremolinosin lippu
Suurenna
Torremolinosin lippu

Torremolinos on pikkukaupunki Etelä-Espanjassa. Se kuuluu Málagan maakuntaan ja Andalusian itsehallintoalueeseen. Torremolinos sijaitsee noin 18 kilometriä Málagan kaupungistä länteen Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella, missä kaupungilla onkin n. 6 km rantaviivaa.

Torremolinosin asukasluku on 58 683, asutustiheys 2 909,4 as/km². Asukaslukua kasvattaa erityisesti alueella asuvan ulkomaalaisväestön korkea määrä. Torremolinosin alueella asuu paikallisväestön ohella mm. kiinalaisia, brittiläisiä, saksalaisia, ranskalaisia ja suomalaisia.

Nimi Torremolinos tulee espanjankielisistä sanoista torre ('torni') ja molino ('mylly'), ja myllyt nimessä viittaavat alueella aikaisemmin olleisiin myllyihin, joista on jäljellä enää vain muutama, nekin varsin huonosti säilyneitä. Torni, jonka mukaan alue on ristitty, on nykyisin osa erästä ravintolarakennusta.

Torremolinos oli alkujaan köyhä kalastajakylä, jossa turismi alkoi pikku hiljaa kehittyä Francon diktatuurin aikana 1950-luvulla, ensimmäisenä turistikohteena Aurinkorannikolla. Nykyisin alueen pääelinkeino onkin turismi, ja Torremolinos on ollut jo 1970-luvulta alkaen yksi suomalaistenkin matkailijoiden suosikkikohteita.

Massaturismista kertoo myös se, että Torremolinosissa sijaitsee n. 40% koko Aurinkorannikon hotelleista.

Tiesitkö, että...

  • Torremolinosin asukkaita kutsutaan espanjaksi nimellä torremolinense.
  • Torremolinosissa asuvat suomalaiset käyttävät kaupungista usein lempinimeä Torre.

Lähteet

Linkkejä


Tämä artikkeli kaipaa laajennusta. Voit auttaa EspanjaWikiä laajentamaan artikkelia.
Saadaksesi käyttäjätunnuksen ota yhteyttä sivuston ylläpitoon.
Henkilökohtaiset työkalut