La Rioja
EspanjaWiki
La Rioja on yksi Espanjan itsehallintoalueista. Se sijaitsee Pohjois-Espanjassa ja sen rajanaapureita ovat Kastilia ja Leónin, Baskimaan, Navarran ja Aragonian itsehallintoalueet. Alueen pohjoisosaa hallitsee Ebron jokilaakso, ja etelässä sitä reunustavat Iberian vuoret.
La Rioja on pinta-alaltaan Espanjan toiseksi pienin ja väkiluvultaan pienin itsehallintoalue. Yli puolessa sen kunnista on alle 200 asukasta. Suurin osa väestöstä on sijoittunut Ebron jokilaakson ympäristöön; vuoristoseutu on harvemmin asuttua. Lähes puolet väestöstä asuu pääkaupungissa Logroñossa. Muita suurempia asutusalueita ovat muun muassa Calahorra, Arnedo, Haro, Alfaro, Nájera ja Santo Domingo de la Calzada.
Sisällysluettelo |
Aluejako
La Riojan itsehallintoalue muodostuu yhdestä maakunnasta, jonka nimi on niinikään La Rioja. Alueeseen kuuluu lisäksi 174 kuntaa.
Lyhyt historia
La Riojan alue tunnettiin aiemmin Logroñon maakuntana. 900-luvulla se oli Navarran ja Kastilian kuningaskuntien kiisteltyä rajaseutua. Tärkeäksi alueen teki sen läpi kulkeva, edelleenkin käytössä oleva pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelaan (Camino de Santiago).
Espanjan itsenäisyyssodassa La Rioja joutui Napoléonin joukkojen haltuun. Vuoden 1812 perustuslaissa alueesta tehtiin itsenäinen maakuntansa ja vuonna 1822 laadittiin kuninkaallinen asetus, jolla luotiin Logroñon maakunta.
La Riojasta tehtiin oma itsehallintoalueensa vuonna 1982.
Tietoa matkailijoille
La Rioja on kuuluisa viineistään, erityisesti punaviinistään. Alueen nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Santo Domingo de la Calzadan 1100-luvulta peräisin oleva katedraali sekä UNESCO:n maailmanperintöluettelossa mainitut Yuson ja Suson luostarit San Millán de la Cogollassa.
Katso myös
Lähteet
- fi.wikipedia.org (viitattu 13.1.2007)
Linkkejä
- Gobierno de La Rioja eli Riojan paikallishallinto (es)
- Matkailutietoja Riojasta Espanjan valtion matkailutoimiston sivuilla (monikielinen)
- UNESCO World Heritage Centre eli UNESCO:n maailmanperintöluettelo (en)

