Javier Bardem
EspanjaWiki
Javier Bardem, koko nimeltään Javier Ángel Encinas Bardem (s. Las Palmasissa 1. maaliskuuta 1969) on palkittu espanjalainen näyttelijä. Hänen palkintolistaansa kuuluu mm. Goya-palkintoja sekä Kultainen maapallo -palkinto. Hän on myös ensimmäinen Oscar-ehdokkaaksi päässyt espanjalainen miesnäyttelijä. Ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa Bardem sai v. 2000 ja toisen v. 2008. Jälkimmäisellä ehdokkuudellaan hän myös voitti palkinnon, parhaasta miessivuosasta.
Sisällysluettelo |
Filmografia
Javier Bardem on esiintynyt uransa aikana seuraavissa elokuvissa (elokuvan nimen perässä suluissa elokuvan ensi-iltavuosi ja ohjaajan nimi; pienet sivuosat on merkitty kahdella tähdellä, **):
|
|
|
Palkinnot ja ehdokkuudet
Javier Bardem on uransa aikana joko voittanut tai ollut ehdolla mm. seuraaviin palkintoihin:
Oscar-palkinnot
- Parhaan miessivuosan Oscar elokuvasta No Country for Old Men (2008)
Oscar-ehdokkuudet
- Parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuus elokuvasta Antes que anochezca (2000)
Kultainen maapallo
Palkinnot
- Parhaan miessivuosan palkinto elokuvasta No Country for Old Men (2008)
Ehdokkuudet
- Ehdokas parhaaksi miespääosan esittäjäksi elokuvasta Mar adentro (2005)
- Ehdokas parhaaksi miespääosan esittäjäksi elokuvasta Antes que anochezca (2001)
Goya
Palkinnot
- Parhaan miespääosan Goya-palkinto elokuvasta Mar adentro (2004)
- Parhaan miespääosan Goya-palkinto elokuvasta Los lunes al sol (2002)
- Parhaan miespääosan Goya-palkinto elokuvasta Boca a boca (1995)
- Parhaan miessivuosan Goya-palkinto elokuvasta Días contados (1994)
Ehdokkuudet
- Parhaan miespääosan Goya-ehdokkuus elokuvasta Carne trémula (1997)
- Parhaan miespääosan Goya-ehdokkuus elokuvasta Huevos de oro (1993)
- Parhaan miespääosan Goya-ehdokkuus elokuvasta Jamón, jamón (1992)
Huomaa, että tämä lista ei ole täydellinen, vaan siltä puuttuu useita palkintoja, mm. kaikki Espanjan näyttelijäliiton Bardemille myöntämät palkinnot.
Tiesitkö, että...
- Javier Bardem on ohjaaja Juan Antonio Bardemin sisarenpoika ja niinikään ohjaaja Miguel Bardemin serkku. Myös Javierin äiti, Pilar Bardem, on näyttelijä.
Lähteet
- es.wikipedia.org (viitattu 7.2.2008)
Linkkejä
- Internet Movie Database: Javier Bardem (en)
- Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Javier Bardemista (en)
- Bardem lausuu Ramón Sampedron runon Ensueños elokuvassa Mar adentro (Youtube-video, es)
- Bardemin haastattelu YouTubessa (video, en)
- Bardemin haastattelu USA Today:n Internet-sivuilla: Oscar nominee Javier Bardem's work speaks volumes] (en), 14.8.2007
