Girona
EspanjaWiki
Girona (espanjaksi Gerona) on Gironan maakunnan ja Gironèsin piirikunnan pääkaupunki Kataloniassa.
Girona on tärkeä kaupan sekä erityisesti kulttuurin keskus. Sen historia roomalaisine, arabialaisine, juutalaisine ja kristillisine vaikutteineen on hyvin esillä myös kaupungin nykypäivässä, erityisesti sen arkkitehtuurissa.
Kaupungille tunnusomaista on sen vanhan kaupungin muuri, sekä kaupungin läpi virtaavan Onyar-joen (espanjaksi Oñar) varrella kohoavat pastellinväriset, 1800-luvulla rakennetut asuintalot. Talot rakennettiin korvaamaan vuonna 1809 tuhoutuneita muurin osia.
Suuri osa kaupungin Rooman vallan ajalta peräisin olevasta muurista on kuitenkin säilynyt. Se alkaa kaupungin pohjoisosasta, jossa vieläkin ovat nähtävissä suuret Rooman vallan aikaiset kivet, jotka aikanaan toimivat merkkipaaluina Via Augustan reitillä, joka yhdisti kaksi Rooman valtakunnan tärkeintä kaupunkia, Tarragonan (lat. Tarraco) ja Rooman.
Sisällysluettelo |
Yleistä
Lyhyt historia
Girona on historiansa aikana kokenut 34 eri taistelua, mistä syystä se saikin aikanaan lempinimekseen La Ciudad de los Sitios, Piiritysten kaupunki.
Girona on jo 300-luvulta lähtien ollut merkittävä kaupunki Kataloniassa. Jo noista ajoista lähtien kaupunki on ollut myös kreivikunta ja hiippakunta.
Rooman vallan aikana Girona kuului Tarragonan kaupungin johtaman Tarraconensis-siirtokuntaan ja tunnettiin latinankielisellä nimellä Gerunda.
Girona on ollut myös arabivallan eli maurien vallan alla, kaikkiaan 67 vuotta, ja valtakausi päättyi vuonna 785, kun Kaarle Suuren frankkijoukot kukistivat maurit (espanjaksi moro). Arabivaikutus säilyi toki tämänkin jälkeen, ja 800-luvulla Girona toimikin eräänlaisena kristinuskon ja islamin välisenä rajapaikkana.
Gironan romaanisen katedraalin rakentaminen aloitettiin vuonna 1015, ja se valmistui jo v. 1036. Vuonna 1285 Gironasta tuli jälleen taistelutanner, kun ranskalaiset hyökkäsivät Aragonin valtakuntaa (nyk. Aragonia) vastaan. Ranskan joukot kuitenkin kärsivät tappion, johon ilmeisesti myös samoihin aikoihin riehuneella rutolla oli vaikutuksensa.
Vuonna 1809 Napoléonin armeija piiritti Gironaa yhdeksän kuukauden ajan, ja piiritys oli tuhoisa ainakin sikäli, että tuhansia kaupungin asukkaita kuoli ja osa kaupungin muurista tuhoutui. Sekä kaupungin edellä mainittu lempinimi että vanhan kaupungin lempinimi, La Força (= voima), ovat peräisin juuri tältä ajalta. Vanhan kaupungin katsottiin kestäneen niin monet taistelut, että se ansaitsi kyseisen lempinimen.
1800-luvun aikana kaupunki alkoi kasvaa, ja erityisesti jokivarrelle rakennettiin paljon. Vaikka kaupungin nykyinen asukasluku, 75 000, on espanjalaisittain aika pieni, se on kuitenkin Gironan maakunnan pääkaupunki, ja nykyisin sitä pidetäänkin Katalonian tärkeimpänä kaupunkina Barcelonan jälkeen.
Elinkeinot ja talous
Gironan tyypillisiä elinkeinoja ovat eri viljalajien sekä viinin ja perunoiden viljely; näitä tärkeämpinä kuitenkin kauppa ja kulttuuri. Girona on myös tärkeä turistikohde. Myös tekstiiliteollisuudella, paperi- ja metalliteollisuudella sekä graafisen alan teollisuudella on Gironassa jalansijansa.
Tietoa matkailijoille
Nähtävyydet
Gironan tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat:
- vanha kaupunki ja sen muuri
- Sant Feliun kirkko
- Arabialainen kylpylä
- juutalainen kaupunginosa
- katedraali
- taidemuseo
- historiallinen museo
- raunioilla kasvava puutarha Jardins de la Francesa ('ranskattaren puutarhat')
Vanha kaupunki ja sen muuri
Gironalle tunnusomaista on sen vanhaa kaupunkia osittain ympäröivä muuri sekä kaupungin läpi virtaavan Onyar-joen (espanjaksi Oñar) varrella kohoavat pastellinväriset, 1800-luvulla rakennetut kerrostalot. Taloja rakennettiin lähinnä korvaamaan vuonna 1809 tuhoutunutta osaa kaupungin muurista.
Suuri osa kaupungin Rooman vallan ajalta peräisin olevasta muurista on kuitenkin säilynyt. Nykyisellään se alkaa kaupungin pohjoisosasta, jossa vieläkin ovat näkyvillä suuret Rooman vallan aikaiset kivet, jotka aikanaan toimivat merkkipaaluina Via Augustan reitillä, joka yhdisti kaksi Rooman valtakunnan tärkeintä kaupunkia, Tarragonan (lat. Tarraco) ja Rooman.
Arkkitehtuuri
Sant Feliun (espanjaksi San Félix) kirkko oli kaupungin ensimmäinen kirkko, ja sen rakennustyöt aloitettiin jo 1300-luvulla.
Arabialainen kylpylä, Banys Arabs, ei nimestään huolimatta ole arabien, vaan roomalaisten rakentama, ja se on peräisin 1600-luvun lopulta.
Juutalainen kaupunginosa, el Call, on merkkinä kaupungin ja koko Katalonian kokemasta juutalaisvaikutuksesta. Sekä Barcelonan että Gironan väestöstä noin 10 prosenttia oli juutalaisia, ja heillä oli merkittävä yhteiskunnallinen asema niin tiede- ja lakimiehinä kuin kauppiainakin. Juutalaiset kuitenkin karkotettiin Gironasta ja koko Espanjasta vuonna 1492 Espanjan "katolisten kuninkaiden" (los Reyes Católicos), Isabellan ja Ferdinandin määräyksestä. Juutalaisten entinen synagoga toimii nykyisin katalonianjuutalaisten kulttuurin ja historian tutkimuskeskuksena ja museona (el Centre Bonastruc Ça Porta).
Pääosin goottilainen katedraali on varsinaiselta nimeltään Santa Marían katedraali, tosin se tunnetaan paremmin nimellä Gironan katedraali. Vaikka valtaosa katedraalia onkin goottilaista tyyliä, siinä on myös jonkin verran romaanisia piirteitä, ja sen julkisivu on barokkityyliä.
Museot ja taide
Katedraalin museon merkittävin esine on myös kristillisen kulttuurin kannalta merkittävä aarre, vuodelta 975 peräisin oleva värikuvitettu käsikirjoitus, joka kommentoi Johanneksen ilmestyksen apokalypsiä. Käsikirjoitus tunnetaan sen lähteen eli munkki Beato de Liébanan nimellä.
Kulkuyhteydet
Gironaan pääsee helposti junalla sekä Barcelonasta että Etelä-Ranskasta. Kaupunkiin kulkee sekä kauko- että lähiliikennejunia.
Ulkomailta tuleva voi saapua kaupunkiin vaikkapa lentäen, sillä kaupungissa on kansainvälinen lentokenttä. Lisäksi Barcelonan kansainvälinen lentokenttä on alle sadan kilometrin päässä.
Koska Girona sijaitsee alle sadan kilometrin säteellä Barcelonasta, sinne pääsee kaupungista kätevästi ja kohtalaisen nopeasti myös autolla. Gironasta on Ranskan rajalle matkaa noin saman verran kuin Barcelonaan, joten kaupungin alueella näkee erityisesti turistikaudella myös paljon ranskalaisia autoilijoita.
Lähteet
Digitaaliset
Painetut
- Guías Visuales El País-Aguilar: España, Santillana Ediciones Generales, S. L., Madrid 2003.
- Toman, Rolf (toim.): Cataluña – Arquitectura, arte, paisaje, Könemann Verlagsgesellschaft mbH, Köln 2001.
Tiesitkö, että...
- Gironalaisia kutsutaan espanjaksi nimellä gerundense (maskuliini ja feminiini) ja katalaaniksi nimellä gironí (feminiini: gironina).
Linkit
- Gironan kaupungin viralliset sivut (ca)
- Gironan elokuvamuseo (ca, en, es)
- Gironan taidemuseo (ca, es)
- Girona-tietoa Generalitat de Catalunyan sivustolla (ca)
- Kauppakamari (ca)
- Maaseutumatkailua Gironan seudulla (monikielinen)
- Yliopisto (ca, en)
