Francisco Franco

EspanjaWiki

Francisco Franco, koko nimeltään Francisco Paulino Hermenegildo Teódulo Franco y Bahamonde Salgado Pardo ja lyhemmin Francisco Franco Bahamonde (s. 4. joulukuuta 1892 Ferrolissa – k. 20. marraskuuta 1975 Madridissa) oli espanjalainen kenraali ja Espanjan diktaattori vuodesta 1939 aina kuolemaansa asti. Franco johti Espanjan falangistihallitusta arvonimellä El Caudillo de España Espanjan sisällissodan jälkeen ja hänet tunnettiin myös nimellä Generalísimo, joka tarkoittaa "kenraalien kenraalia" tai "suurkenraalia".

[muokkaa]

Elämä

[muokkaa]

Lapsuus ja nuoruus

Franco syntyi Ferrolin kaupungissa La Coruñan maakunnassa, Galiciassa. Francon ensimmäinen tavoite oli seurata perheensä miesten jalanjälkiä liittymällä laivastoon, mutta Espanjan tappion jälkeen Espanjan-Yhdysvaltain sodassa v. 1898 laivaston määrärahoja oli leikattu eikä paikkoja ollut, joten Franco liittyi jalkaväkeen. Hänen veljestään Ramón Francosta tuli yksi ilmailuajan pioneereista.

Franco valmistui Toledon sotilasakatemiasta ja palveli ensimmäiset kaksi sotilasvuottaan Espanjassa, mutta siirtyi pian Marokkoon saatuaan sieltä asemapaikan. Franco tunnettiin hyvin pikkutarkkana ja pelottomana upseerina. Hän liittyi vakinaisiin siirtomaajoukkoihin (Regulares) lisätäkseen mahdollisuuksiaan etenemiseen sotilasurallaan.

[muokkaa]

Sotilasura

23-vuotiaana Franco haavoittui pahasti taistelussa El Biutzissa, mutta samaisen taistelun jälkeen hänestä tuli koko Espanjan armeijan nuorin majuri. Ollessaan toipilaana Espanjassa hän tapasi upseeri José Millán Astrayn, joka oli perustamassa Ranskan muukalaislegionan mallin mukaan Legión Extranjera -ulkomaalaisarmeijaa. Francosta tulikin legioonan kakkoskomentaja.

Kesällä vuonna 1921 Espanjan armeija hävisi algerialaisen vapaustaistelijan Abd el-Krimin johtamille heimoille Annualissa. Everstiksi noussut Franco johti legioonaansa kolmen päivän marssilla pelastamaan Melillan kaupunkia.

Vuonna 1926 Francosta tuli paitsi koko Euroopan nuorin kenraali, myös Zaragozan sotilasakatemian johtaja.

Monarkian kaaduttua v. 1931 Franco suhtautui epävarmasti vastaperustettuun toiseen tasavaltaan, sillä hän ei halunnut vaarantaa asemaansa poliittisella toiminnalla. Hän hyväksyi jopa sotilasakatemian sulkemisen ja siirron A Coruñaan ja Baleaareille.

Toinen tasavalta ei täyttänyt espanjalaisten odotuksia ja oikeistolainen hallitus nousi valtaan vuonna 1933. Kun Asturian kaivostyöläiset nousivat kapinaan seuraavana vuonna, Franco lähetti siirtokuntajoukot lopettamaan kansannousun. Koska Franco näin toimiessaan "pelasti" Espanjan, hän pääsi johtotehtäviin armeijan pääesikunnassa.

Vasemmistolaiset ja tasavaltalaiset puolueet voittivat pienellä enemmistöllä keväällä 1936 järjestetyt vaalit, ja Franco lähetettiin Kanariansaarille.

[muokkaa]

Valtaannousu ja diktatuuri

Franco ei ollut aktiivisesti ollut mukana suunnittelemassa kapinaa tasavaltaa vastaan, mutta kun sellainen käynnistyi, hän lensi välittömästi Marokkoon ja otti komentoonsa siirtomaa-armeijan sekä sitä kautta koko Pohjois-Afrikan protektoraatin.

Vallankaappaus oli epäonnistunut monissa suurissa kaupungeissa ja johti sisällissotaan. Sodan aikana syyskuussa 1936 Francosta tuli nationalistien Generalísimo, mutta virallisesti hän nousi valtaan vasta 1. huhtikuuta 1939, jolloin hänestä tuli valtion päämies, Jefe del Estado. Francon edeltäjänä Espanjan johdossa toimi toisen tasavallan presidentti Manuel Azaña.

Francoa tukivat sisällissodassa Natsi-Saksan Condor-legioona, fasistisen Italian vapaaehtoisjoukko Corpo Truppe Volontari ja Portugalin diktaattori António de Oliveira Salazar. Sodan jälkeen Espanja oli raunioina sekä hallinnollisesti että taloudellisesti, ja kansa oli jakaantunut voittajiin ja voitettuihin.

Francon hallitus korosti eroa sodan eri osapuolten välillä eikä saanut maan taloudellista tilannetta juurikaan elpymään. Toisen maailmansodan puhjettua Adolf Hitler tapasi Francon valloitetussa Kaakkois-Ranskassa 23. lokakuuta 1940 keskustellakseen Espanjan liittymisestä akselivaltoihin. Francon aluevaatimukset olivat liian suuret Hitlerille ja kiista Saksan kaivosoikeuksista Espanjassa johti siihen, ettei sopimukseen päästy.

Espanja oli poliittisesti akselivaltojen puolella vuoteen 1943 asti ja tarjosi tukikohtia saksalaisille laivoille. Lisäksi vapaaehtoinen espanjalaisdivisioona, División Azul, taisteli itärintamalla saksalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

Tämä liittolaisuus johti osaltaan myös siihen, että monet natsi-Saksan johtajat löysivät sodan jälkeen Espanjasta ja Latinalaisesta Amerikasta pakopaikan.

Toisen maailmansodan päätyttyä Espanja kärsi Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kauppasaarrosta, mutta saarto päättyi, kun kylmä sota alkoi ja Yhdysvallat solmi kauppa- ja sotilasliiton Espanjan kanssa. Historiallinen liitto solmittiin Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin käynnillä Espanjassa vuonna 1953. Espanja hyväksyttiin myös YK:n jäseneksi vuonna 1955.

Vuonna 1947 Franco julisti Espanjan jälleen monarkiaksi, mutta kieltäytyi määräämästä kuningasta. Vuonna 1969 hän nimitti Juan Carlos de Borbónin Espanjan prinssiksi ja seuraajakseen. Nuori Juan Carlos oli tasavaltalaisten syrjäyttämän kuninkaan Alfonso XIII:n pojanpoika, ja itse asiassa hänen isänsä, Barcelonan kreivi Juan de Borbón, olisi ollut valtaistuimen laillinen perijä. Franco asetti Juan Carlosin nimitykselle ainoastaan yhden ehdon: että nuori prinssi lähetettäisiin maanpaosta Kreikasta takaisin Espanjaan ja hänet koulutettaisiin Francon itsensä valvonnan alla.

Vuonna 1973 Franco luopui pääministerin virasta, mutta pysyi kuitenkin valtion päämiehenä ja armeijan ylipäällikkönä.

[muokkaa]

Ideologia

Franco ja Francon Espanja edustivat äärioikeistolaista, ääri-isänmaallista ideologiaa sekä voimakkaan uskonnollista katolista eetosta. Hallitseva puolue, Movimiento Nacional, oli tosin joidenkin lähteiden mukaan aatteiltaan niin laaja-alainen, ettei se ollut varsinaisesti edes puolue.

Francon Espanjassa kaikki ammattiliitot ja poliittiset (vasemmistolaiset) vastustajat tukahdutettiin. Sosialistit, kommunistit, anarkistit ja nationalistit vaiennettiin tarvittaessa myös väkivaltaisesti. Erityisesti Baskimaan ja Katalonian "ei-espanjalaiset" kansallisuusaatteet yritettiin tukahduttaa kaikin mahdollisin keinoin, mm. kieltämällä kansanryhmien julkiset kokoontumiset ja muun kuin espanjan kielen puhuminen. Lisäksi Espanjan kansalliskaarti, Guardia Civil, partioi kaupungeissa konepistoolein aseistettuina.

Vaikka Franco olikin virallisesti monarkisti, hän ei halunnut asettaa kuningasta, vaan piti asemaa osin itsellään. Hän mm. otti itselleen kuninkaalle varatun kapteenikenraalin arvonimen, asui kuninkaallisessa palatsissa ja määräsi kuvansa rahoihin ja postimerkkeihin. Hän otti itselleen arvonimet Jefe del Estado ('valtion päämies'), Generalísimo de los Ejércitos Españoles ('Espanjan armeijoiden kenraalien kenraali' tai "suurkenraali") ja por la gracia de Dios, Caudillo de España y de la Cruzada ('Jumalan armoittama Espanjan ja ristiretken päällikkö').

[muokkaa]

Kuolema

Franco kuoli 20. marraskuuta 1975, samana päivänä kuin falangistipuolueen perustaja José Antonio Primo de Rivera lähes 40 vuotta aiemmin. Primo de Rivera oli falangien marttyyri ja vuosina 1923 – 1930 hallinneen diktaattori Miguel Primo de Riveran poika. Moni espanjalainen uskookin, että Franco oli määrännyt lääkärit pitämään itsensä hengissä tuohon symboliseen päivään asti.

Francon lähestyvä kuolema nousi uutisiin useiksi viikoiksi myös ulkomaisissa tiedotusvälineissä. Francon kuoleman jälkeen Yhdysvaltain entinen presidentti Richard Nixon ylisti häntä Yhdysvaltain hyväksi ystäväksi. Ulkomaiden osanotto varsinaisiin hautajaisiin jäi kuitenkin Espanjan eristyneen aseman vuoksi varsin vähäiseksi. Hautajaisiin saapuivat vain harvat valtionpäämiehet, mm. Chilen Augusto Pinochet, Bolivian Hugo Banzer, Monacon ruhtinas Rainier, Jordanian kuningas Hussein sekä Yhdysvaltojen varapresidentti Nelson Rockefeller.

Franco haudattiin Madridin lähellä sijaitsevaan "kaatuneiden laaksoon" eli Santa Cruz del Valle de los Caídosiin, jonka hän oli rakennuttanut sotavankityövoimalla Riveran hautamuistomerkiksi ja joka on myös 40 000 muun Espanjan sisällissodassa kuolleen hauta.

[muokkaa]

Tiesitkö, että...

1980-luvulta alkaen Francon mukaan nimettyjä paikkoja, rakennuksia ja katuja on nimetty uudelleen. Mm. Madridin viimeinen Francon ratsastajapatsas siirrettiin pois paikaltaan maaliskuussa 2005.
Vielä vuonna 2007 francolaisia symboleja on poistettu eri puolilla Espanjaa sijaitsevista rakennuksista, esim. Vigon kaupungintalolta helmikuussa 2007.
Espanjalaisen henkilötunnusjärjestelmän henkilötunnus numero 1 kuului Francolle.
Franco vaimo oli nimeltään Carmen Polo. Heillä oli myös tytär, María del Carmen Franco Polo (s. 1926), mutta muutoin Francon ja hänen lähipiirinsä yksityiselämästä tiedetään varsin vähän.
Francon kannattajia eli "francolaisia" kutsutaan espanjaksi nimellä franquista.
Francon kuoleman jälkeistä aikaa Espanjan historiassa kutsutaan "siirtymäajaksi", la época de transición.

[muokkaa]