Espanjan sisällissota

EspanjaWiki

Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936 – 1939 laillisilla vaaleilla valitun Espanjan tasavaltalaisen hallituksen ja sen kannattajien (republicanos) sekä kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten (nacionalistas) välillä.

Espanjan sisällissota alkoi 17. heinäkuuta 1936 ja päättyi Francon kapinallisjoukkojen voittoon natsi-Saksan ja Italian avustuksella 1. huhtikuuta 1939. Sodan seurauksena Espanjassa alkoi vuonna 1939 Francon diktatuuri, joka päättyi vasta 1970-luvun puolivälissä diktaattorin kuoltua ja kuningas Juan Carlos I:n noustua valtaan.

[muokkaa]

Sodan tausta

Diktaattori Miguel Primo de Riveran kaatuminen vuonna 1930 ja Espanjan tasavallan julistaminen seuraavana vuonna aloitti uuden poliittisen levottomuuden kauden maassa. Aluksi tasavaltaa hallitsi sosialistien ja tasavaltalaispuolueen liittoutuma, mutta marraskuun 1933 vaalien jälkeen valta siirtyi poliittiselle oikeistolle. Kaivostyöläisten käynnistämä kapina Asturian maakunnassa kukistettiin armeijan avulla lokakuussa 1934.

Helmikuussa 1936 espanjalaisten vasemmistopuolueiden muodostama kansanrintama voitti vaalit ja valtaan nousi Manuel Azañan johtama vasemmistotasavaltalaisten hallitus. Armeijan oikeistolaiset upseerit ja kansallismieliset voimat alkoivat kuitenkin valmistella vallankaappausta (golpe de estado), joka käynnistyi 17. heinäkuuta 1936.

Kansallismieliset voimat jakautuivat kolmeen puolueeseen:

fasistisiin
falangisteihin (ks. Falange Española)
monarkistisiin: Carlista- ja Legimatistien-puolueet

Vasemmistohallitus oli kaventanut kirkon valtaa ja kansallismieliset katsoivat, että kansallinen yhtenäisyys oli hajoamassa kasvavien alueellisten erojen ja kirkon vallan vähenemisen vuoksi. Alueellisissa eroissa oli kyse katalaanien ja baskien itsenäistymispyrkimyksistä.

Kapinalliset saivat haltuunsa Sevillan, Pamplonan, Cádizin, Córdoban, Zaragozan ja Oviedon kaupungit, mutta Madridissa ja Barcelonassa kapina epäonnistui paljolti anarkistien ja sosialistien vastarinnan ansiosta.

Vallankaappausyritys toimi lähtölaukauksena Espanjan sisällissodalle. Kaappausyrityksen johtaja kenraali Mola kuoli 20. heinäkuuta lentoturmassa, ja hänen tilalleen kapinallisten johtoon nousi kenraali Francisco Franco.

[muokkaa]

Sodan asetelmat

Sodan alusta lähtien Francon johtamat nationalistit olivat järjestäytyneempiä ja järeämmin aseistettuja, koska valtaosa Espanjan armeijasta oli siirtynyt kapinallisten puolelle. Kansallismieliset saivat myös ideologisista syistä merkittävää tukea fasistiselta Italialta ja natsi-Saksalta.

Sota oli Saksalle hyödyllinen, koska se saattoi Espanjassa kokeilla uusia ilmavoimiaan Luftwaffea ja Stuka-syöksypommittajia.

Tasavaltalainen hallitus pyrki saamaan tukea Iso-Britannialta ja Ranskalta, mutta nämä julistautuivat puolueettomiksi ja asettivat Espanjan aseidenvientikieltoon. Hallituksen ainoiksi Espanjan ulkopuolisiksi tukijoiksi jäivät näin ollen Neuvostoliitto ja Meksiko. Kansainvälinen työväenliike asettui myös tukemaan Espanjan tasavaltalaisia, ja tuhansia vapaaehtoisia taisteli hallituksen puolella "Kansainvälisissä prikaateissa" ja miliisijoukoissa.

Aluksi tasavaltalaisten joukot koostuivat pitkälti eri työväenjärjestöjen ja vasemmistopuolueiden organisoimista miliisiyksiköistä, ja vasta vähitellen ne järjestäytyivät tavanomaiseksi armeijaksi.

[muokkaa]

Sodan kulku

Kansallismielisten joukot etenivät aluksi monilla eri alueilla ja heidän kohtaamansa vastarinta oli heikkoa. 14. elokuuta 1936 Etelä- ja Pohjois-Espanjan kapinalliset yhtyivät Badajozissa ja 27. syyskuuta tasavaltalaiset menettivät Toledon kaupungin. Lokakuussa kansallismieliset käynnistivät suurhyökkäyksen Madridiin, mistä hallitus siirrettin Valenciaan 6. marraskuuta. Taistelut Madridin edustalla päättyivät tasavaltalaisten torjuntavoittoon marraskuun lopusssa 1936.

Alkuvuodesta 1937 kansallismieliset yrittivät uudelleen vallata Madridia, jälleen huonolla menestyksellä. Tappion jälkeen he keskittyivät Pohjois-Espanjaan, missä he kukistivatkin tasavaltalaisten vastarinnan Baskimaalla ja Asturiassa lokakuun loppuun mennessä. Saksalaiset pommikoneet hyökkäsivät 26. huhtikuuta 1937 tuhoisin seurauksin Guernican kaupunkiin Baskimaalla ja saivat aikaan kansainvälisiä vastalauseita.

Huhtikuussa 1938 kansallismielisten joukot valtasivat Vinarozin ja jakoivat näin tasavaltaisten hallitseman alueen kahtia. Heinäkuusta marraskuuhun 1938 käyty Ebron taistelu päättyi kansallismielisten voittoon.

Kansallismieliset valloittivat Barcelonan 14. tammikuuta 1939 ja Madridin 28. maaliskuuta samana vuonna. Viimeiset tasavaltalaiset joukot antautuivat 1. huhtikuuta 1939. Tosin joillakin alueilla sissitoiminta jatkui vielä tämän jälkeenkin.

[muokkaa]

Tasavaltalaisten keskinäiset suhteet

Tasavaltalaista Espanjaa repivät alusta lähtien sisäiset jännitteet. Tasavaltalaiset eivät olleet joukkona niin yhtenäisiä kuin kansallismieliset, vaan he jakautuivat pieniin eripuraisiin liberaalisiin, anarkistisiin, sosialistisiin ja kommunistisiin ryhmiin.

Tasavaltalaisilla ryhmillä ei ollut selkeätä keskusjohtoa, ja niiden rivejä repi lisäksi se, että niiden joukoissa oli vähemmistökansallisuuksia (erityisesti katalaanit ja baskit), jotka toivoivat saavansa tasavallan myötä itsenäisyyden. Kansallismielisethän ajoivat Espanjan yksikielistämistä.

Tasavaltalaiset olivat vielä varsin yhtenäisiä kansallismielisten ensimmäisen sotilasvallankaappausyrityksen aikana, mistä syystä tämä hyökkäys onnistuttiin myös torjumaan. Tuolloin tasavaltalaisilla oli vielä anarkisteista, sosialisteista ja kommunisteista koostuva "työläismiliisi".

Pian ensimmäisen vallankaappausyrityksen jälkeen tasavaltalaisten rivit alkoivat kuitenkin hajota. Monet vasemmistolaiset katsoivat, että Espanjassa olisi toteutettava välittömästi yhteiskunnallinen vallankumous. Erityisesti anarkistisen CNT:n vahvoilla alueilla Kataloniassa ja Aragoniassa monia yrityksiä ja maatiloja otettiinkin ammattiyhdistysten tai maatalouskommuunien hallintaan. Vasemmistomarxilainen POUM asettui tukemaan sosialisointia ja vaati työväenluokan diktatuuria. Espanjan sosialistien ja erityisesti kommunistisen puolueen johto katsoi kuitenkin tärkeämmäksi ylläpitää kansanrintamaa liberaalien kanssa ja asettui jarruttamaan vallankumouksellisia vaatimuksia. Espanjan kommunistinen puolue syytti myös POUM:ia trotskilaisuudesta ja yhteistyöstä fasistien kanssa.

Eri ryhmien väliset ristiriidat kärjistyivät avoimiksi katutaisteluiksi Barcelonassa toukokuussa 1937. Ryhmät taistelivat keskenään ja hävittivät luostareita, kirkkoja ja maanomistajien tiloja. Porvarilliset tasavaltalaiset sekä sosialisti- ja kommunistipuolue olivat taisteluiden yhtenä osapuolena; toisella puolella oli marxilainen POUM ja anarkistinen CNT sekä Federación Anarquista Ibérica eli FAI.

Taistelut päättyivät sovitteluun, mutta POUM kiellettiin ja sen johtajat tapettiin. Hallituksen joukot peruivat anarkistien toimeenpanemia sosialisointeja ja ammatiliittojen hallitsemat yhtiöt pyrittiin ottamaan valtion kontrolliin.

Poliittiset ristiriidat räjähtivät kuitenkin uudelleen vielä maaliskuussa 1939, jolloin eversti Casadon johtama Kansallinen puolustusneuvosto syrjäytti Espanjan kommunistisen puolueen tasavaltalaisen puolen johtoasemista useiden päivien taistelujen jälkeen.

[muokkaa]

Sodan seuraukset

Kun Espanjan sisällissota 1. huhtikuuta 1939 päättyi, maassa alkoi aina Francon kuolemaan asti kestänyt diktatuuri. Diktatuuri päättyi vasta Francon määräämän seuraajan, kuningas Juan Carlos I:n noustua valtaan.

[muokkaa]

Tiesitkö, että...

Espanjan sisällissota oli oman aikansa julkkisten näyttämö, niinpä siitä onkin kirjoitettu enemmän propagandaa kuin mistään vastaavasta sodasta. Kuuluisimpia Espanjassa kävijöitä olivat mm. Ernst Hemingway ja George Orwell (Eric Blair). Orwellin dokumenttiteosta "Katalonia, Katalonia!" pidetään yhtenä puolueettomimmista Espanjan sisällissodan kuvauksista.
Pablo Picasso maalasi Guernican pommituksesta yhden kuuluisimmista teoksistaan, "Guernica".

[muokkaa]