Espanjan kieli

EspanjaWiki

Espanjan kieli (español tai castellano) kuuluu romaaniseen kieliryhmään. Se on maailman neljän puhutuimman kielen joukossa kiinan, englannin ja hindin ohella ja lisäksi yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä.

Espanjan kielen ISO1-tunnus on es, ISO2-tunnus spa.

[muokkaa]

Yleistä

Espanjaa puhuu eri puolilla maailmaa yhteensä n. 450 miljoonaa ihmistä. Näistä äidinkielisiä puhujia on arviolta 360–400 miljoonaa. Espanjan lisäksi kieltä puhutaan monissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa sekä Meksikossa. Lisäksi Yhdysvalloissa on varsin suuri espanjankielinen vähemmistö.

Amerikan mantereella puhuttu espanjan kieli poikkeaa jonkin verran Euroopassa puhutusta sekä ääntämykseltään että sanastoltaan. Myös Amerikan eri maissa käytetyn espanjan kielen välillä esiintyy eroja. Erot eivät kuitenkaan ole niin suuria, etteivät esimerkiksi Espanjasta ja Argentiinasta kotoisin olevat espanjankieliset ihmiset ymmärtäisi toisiaan.

Espanjan kielen kielenhuollosta vastaa niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Espanjassakin Real Academia Española (RAE).

[muokkaa]

Levinneisyys

Espanja on virallinen kieli seuraavissa valtioissa:

Argentiina
Bolivia
Chile
Costa Rica
Dominikaaninen tasavalta
Ecuador
El Salvador

Espanja
Guatemala
Honduras
Kolumbia
Kuuba
Meksiko
Nicaragua

Panama
Paraguay
Peru
Päiväntasaajan Guinea
Uruguay
Venezuela

[muokkaa]

Espanjan kielen nimet

Espanjan kieli (español) tunnetaan myös nimellä kastilian kieli (castellano). Nimi viittaa Kastilian alueeseen, mistä kieli onkin alun perin lähtöisin. Se, kumpaa nimitystä käytetään, riippuu mm. asiayhteydestä, puhujasta, poliittisesta näkökannasta ja paikallisista tottumuksista.

Espanjalaiset käyttävät castellano-nimeä erityisesti silloin, kun kieli rinnastetaan muihin Espanjan alueella puhuttaviin kieliin (katalaani, galego ja baski). Sen sijaan verrattaessa kieltä muiden maiden kansalliskieliin (esim. suomeen) on tavallisempaa käyttää siitä nimitystä español. Katalaanin ja muiden Espanjan eri itsehallintoalueiden paikallisten kielten puhujat käyttävät kuitenkin lähes aina maan valtakielestä castellano-nimeä (esim. katalaaniksi castellà).

Latinalaisessa Amerikassa nimityskäytäntö vaihtelee maasta toiseen. Castellano on yleisempi nimitys kielelle mm. Argentiinassa, Perussa, Boliviassa ja Venezuelassa, kun taas español-nimeä käytetään erityisesti Meksikossa ja Kolumbiassa ja Chilessä molemmat nimet ovat yleisessä käytössä.

[muokkaa]

Kirjaimet ja äänteet

Espanjan kielen ääntäminen on suomen kielen puhujalle melko helppoa. Se on suomen tavoin varsin foneettinen kieli eli ääntäminen muistuttaa hyvin paljon kirjoitusta.

Espanjan kielen äänteetkään eivät ole suomalaisille ylivoimaisia ja ne ovat usein hyvin samankaltaisia kuin suomessa. Vaikka suomalainen saavuttaa espanjassa helposti ymmärrettävän ääntämisen, espanjan kielen paino ja sävelkulku eli intonaatio saattavat tuottaa vaikeuksia.

Espanjan kielen kirjoitukseen käytetään latinalaisia kirjaimia. Aakkoset ovat:

a, b, c, ch, d, e, f, g, h, i, j, k, l, ll, m, n, ñ, o, p, q, r, s, t, u, v, w, x, y, z

[muokkaa]

Vokaalit

Espanjan kielessä on viisi vokaalia: a, e, i, o ja u. Vokaalit ääntyvät hyvin samalla tavoin suomen kielen vokaalien kanssa.

a, o ja e ovat vahvoja vokaaleja, i ja u taas heikkoja. Vahva ja heikko vokaali tai kaksi heikkoa vokaalia muodostavat diftongin eli ne kuuluvat samaan tavuun. Jos vokaaliyhtymässä on painomerkki eli aksentti, vokaalit kuuluvat eri tavuihin:

Ma-rí-a

u:ta ei äännetä kirjainyhdistelmissä gue, gui, que ja qui. Jos se äännetään, se kirjoitetaan treemalla eli seuraavasti:

pingüino, nicaragüense

[muokkaa]

Konsonantit

b:n ja v:n ääntämyksen välillä ei ole eroja, vaan ne edustavat samaa äännettä. Ne äännetään [b]:nä sanan alussa ja m:n ja n:n jälkeen. Muutoin ne ääntyvät heikkona [β]:nä tai hyvin paljon suomen v:tä muistuttavana äänteenä.

esimerkkejä: Bilbao [bilˈβao], Córdoba [ˈkorðoβa], Habana [aˈβana]

c äännetään kuten suomen [k] konsonantin ja a, o ja u:n edellä. e:n ja i:n edellä [θ] (kuten [th] englannin kielen sanassa thing). Latinalaisessa Amerikassa ja Andalusiassa c tällöin kuitenkin [s] (tätä "ässittymistä" kutsutaan nimellä seseo):

Cuba [ˈkuβa], Ceuta [ˈθeuta]

ch vastaa suomen /tš/:ää ([ʧ]):

Chile [ˈʧile]

d ääntyy sanan alussa tauon jälkeen ja l:n ja n:n jälkeen [d]:nä, muulloin heikkona [ð]:nä. Sanan lopussa se on erityisesti joillakin Espanjan alueilla (mm. Madridissa) lähes äänetön:

Salvador [salβaˈðor]

f äännetään kuten vastaava äänne suomen kielessä.
g ääntyy niinikään samalla tavoin kuin suomessa, mutta ainoastaan sanan alussa tauon jälkeen sekä n:n jälkeen. Muulloin käytetään heikkoa [ɣ]-äännettä. e:n ja i:n edellä g ääntyy hieman suomen h:ta muistuttavana ach-äänteenä. Yhdistelmissä gue ja gui äänne u on mykkä (vrt. q):

Granada [graˈnaða], Guernica [gerˈnika], Zaragoza [θaɾaˈɣoθa], Gerona [xeˈɾona]

h on tavallisesti mykkä eli sitä ei äännetä lainkaan, vaikka se esiintyykin kirjoituksessa yleisesti. h:n ääntämisessä tosin on alueellisia vaihteluita Espanjan eri alueilla. Sananalkuinen hu vastaa englannin w-äännettä: (huevo ('kananmuna') [ˈweβo]).
j [x] äännetään g:n tavoin e:n ja i:n edellä:

Jaén [xaˈen]

k on ääntämisasultaan samanlainen kuin suomessa, mutta kirjoituksessa se esiintyy vain lainasanoissa: 'kilo', sillä k-äännettä vastaa kirjoitetussa kielessä tavallisesti joko qu tai c.
l ääntyy samoin kuin suomessa:

Lima [ˈlima]

ll eli liudentunut l, [ʎ], vastaa ääntämykseltään lähes suomen lj:tä tai jj:tä. Joissakin Latinalaisen Amerikan maissa se kuitenkin äännetään soinnillisena z-äänteenä.
m äännetään kuten suomen m:

Madrid [maðˈri(ð)]

myös n ääntyy suomen n:n tavoin, mutta muuttuu m:ksi b:n, v:n ja p:n edellä:

Navarra [naˈβara]

ñ eli liudentunut n, [ɲ] muistuttaa ääntämykseltään savon murteen nj-äännettä ('mänj'):

España [espaɲa]

p vastaa ääntämykseltään suomen p:tä:

Pérez [ˈpeɾeθ]

q [k], esiintyy vain kirjainyhdistelmissä que ja qui, joissa u ei äänny:

Quito [ˈkito]

r äännetään voimakkaasti sanan alussa, l:n ja n:n jäljessä ja silloin, kun se kirjoitetaan kaksoiskonsonanttina (rr). Muutoin käytössä on heikko yksitäryinen [ɾ].
s ääntyy kuten suomen [s]:

Salamanca [salaˈmaŋka]

- Joissakin espanjan kielen murteissa s äännetään c:n tapaan [θ]:na. Tällaisesta ääntämyksestä käytetään nimitystä ceceo.
- s ei voi espanjan kielessä aloittaa sanaa, jos sitä seuraa konsonantti, vaan sen eteen asetetaan e niin ääntämyksessä kuin kirjoituksessakin:

Estocolmo (Tukholma)

t ääntyy suomen [t]:n tavoin:

Toledo [toˈleðo]

v ääntyy [b]:nä, kuten edellä on esitetty:

Valencia [baˈlenθia]

w esiintyy espanjan kielessä vain lainasanoissa
x äännetään vokaalien välissä [ks]:nä, konsonantin edellä joko [ks]:nä tai [s]:nä. Vanhassa oikeinkirjoituksessa usein voimakas h. Erisnimet México ja Texas voidaan lausua joko [ˈmejiko] ja [ˈtejas] tai [ˈmeksiko] ja [ˈteksas]. Myös oikeinkirjoituksessa on x:n kohdalla toisinaan horjuvuutta, ja niinpä esim. México-sanan näkee usein kirjoitettavan myös muodossa Méjico (Real Academia Españolan mukaan oikea kirjoitusasu on México).
y ääntyy suomen [j]:n tavoin:

Vizcaya [biθˈkaja]

Huomaa, että sana y ('ja') ääntyy [i]:nä konsonanttialkuisten sanojen edessä ja [e]:nä i- ja hi-alkuisten sanojen edessä.

z äännetään [c]:nä e:n ja i:n edellä [θ]:

Zaragoza [θaɾaˈɣoθa]

Huomaa, että z ääntyy Latinalaisessa Amerikassa tavallisesti [s]:nä.

Espanjan kielen äänteistä suomalaisille vieraita ovat käytännössä vain [ch] ja [θ], sillä b:n voi melko huoletta ääntää suomalaisena [v]:nä ñ:n [nj]:nä, ll:n [lj]:nä ja x:n voimakkaana (suomalaisena) h:na.

c:n ja z:n ääntäminen etuvokaalin edellä [θ]:na on peräisin rahvaanlatinasta, johon espanjan kieli perustuu. Keskiajan iberoromaanisessa kantakielessä oli kuusi frikatiiviäännettä, joista kolme ([f], [x ]ja [θ]) on säilynyt nykypäivään. Affrikaattoja on yksi, [ʧ], ja sibilantteja yksi, [s]. Myös se, että b ja v ääntyvät espanjassa samalla tavalla, on peräisin rahvaanlatinasta.

[muokkaa]

Sanapaino

Paino on espanjan kielen sanoissa toiseksi viimeisellä tavulla, jos sana päättyy vokaaliin, n:ään tai s:ään. Muihin konsonantteihin päättyvissä sanoissa paino on viimeisellä tavulla.

Jos sanapaino ei noudata näitä sääntöjä, se merkitään oikeinkirjoituksessa vokaalin päälle kirjoitettavalla painomerkillä.

Huomaa:

y on espanjan kielessä konsonantti, toisin kuin suomessa
vahvat vokaalit (a, e ja o) eivät muodosta keskenään diftongia eli ne kuuluvat aina eri tavuihin

[muokkaa]

Intonaatio

Intonaatio eli lauseiden sävelkulku on nouseva sellaisissa kysymyslauseissa, joissa ei ole erillistä kysymyssanaa. Muissa tapauksissa lauseiden sävelkulku on laskeva.

[muokkaa]

Kielioppia

[muokkaa]

Adjektiivit

Espanjan adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa (feminiini ja maskuliini) ja luvussa (yksikkö ja monikko). Adjektiivin paikka on tavallisesti pääsanansa jäljessä, mutta tästä on olemassa joitakin poikkeuksia.

[muokkaa]

Substantiivit

Substantiiveilla on espanjan kielessä kaksi sukua, feminiini ja maskuliini. Tästä syystä substantiivien edessä käytetään artikkeleja. Epämääräisessä muodossa käytössä ovat artikkelit una (feminiiini) ja un (maskuliini) epämääräisessä muodossa. Määräisessä muodossa käytetään artikkeleja la (feminiini) ja el (maskuliini).

Määräisen artikkelin monikkomuodot ovat las (feminiini) ja los (maskuliini). Substantiiveillä on yksi sijamuoto: nominatiivi; suomen sijamuotoja vastaavat muut muodot ilmaistaan prepositioin ja artikkelein.

[muokkaa]

Verbit

Espanjan kielen verbit taipuvat suomen verbien tavoin kuudessa persoonassa (minä, sinä, hän, me, te, he).

[muokkaa]

Tapaluokat

Verbeillä on neljä eri modusta eli tapaluokkaa: indikatiivi (indicativo), subjunktiivi (subjuntivo), konditionaali (condicional) ja imperatiivi (imperativo).

Huomaa, että joissakin kieliopeissa konditionaali (condicional) sisällytetään indikatiiviin, kun taas toiset pitävät sitä omana tapaluokkanaan. (Suomen kieliopissa konditionaali katsotaan aina tapaluokaksi.)

Huomaa myös, että osa imperatiivin muodoista on itse asiassa subjunktiivimuotoja.

[muokkaa]

Aikamuodot

Indikatiivissa espanjan verbit taipuvat kuudessa aikamuodossa, jotka ovat:

preesens (presente)
imperfekti (pretérito imperfecto)
preteriti (pretérito indefinido)
perfekti (pretérito perfecto)
pluskvamperfekti (pretérito pluscuamperfecto)
futuuri (futuro)

Subjunktiivilla on neljä aikamuotoa:

preesens (presente de subjuntivo)
imperfekti (pretérito imperfecto de subjuntivo)
perfekti (pretéríto perfecto de subjuntivo)
pluskvamperfekti (pretérito pluscuamperfecto de subjuntivo)

Arkaistinen subjunktiivin futuuri (futuro de subjuntivo) esiintyy nykyisin vain lakikielessä ja eräissä vakiintuneissa fraaseissa.

[muokkaa]

Kirjallisuus

Espanjan kielellä julkaistaan vuosittain suuri määrä kirjallisuutta eri puolilla maailmaa, erityisesti Latinalaisen Amerikan eri maissa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

[muokkaa]