Carlos Saura
EspanjaWiki
Carlos Saura Atarés (4. tammikuuta 1932, Atarés, Huesca) on paljon kansainvälistä mainetta saavuttanut espanjalainen elokuvaohjaaja.
Sisällysluettelo |
Elämä
Carlos Saura Atarés syntyi taiteelliseen perheeseen: hänen äitinsä oli pianisti ja veljensä Antonio taidemaalari. Carlos harrasti valokuvausta jo lapsena, mutta elokuvan maailmaan hän tutustui vasta myöhemmin.
Carlos opiskeli Madridin Elokuvantutkimus- ja koulutusinstituutissa, mistä hän valmistui v. 1959. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli saman oppilaitoksen opettaja.
Vuosina 1957 – 1958 Saura valmisteli ensimmäistä dokumenttifilmiään Cuenca. Vuonna 1960 elokuvassa Los Golfos hän tarkasteli rikollisuuden ongelmaa Madridin slumminuorten keskuudessa.
Vuonna 1966 Sauran tapa tehdä elokuvia – samalla lyyrinen ja dokumentaarinen, yhteiskunnan kaikkein vähäosaisimpiin keskittyvä – sai tunnustuksen kansainväliseltä yhteisöltä, sillä hänelle luovutettiin Berliinin elokuvajuhlien hopeinen karhu elokuvasta La Caza. Hän sai saman palkinnon toistamiseen vuonna 1968 elokuvastaan Peppermint frappé.
Elokuvillaan La Prima Angélica (1973) ja Cria Cuervos (1975) hän sai Cannesin elokuvajuhlien tuomariston erikoispalkinnot. Elokuva Mama cumple 100 años ('Äiti täyttää 100 vuotta') taas nimettiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi v. 1979.
Vuonna 1991 Saura alkoi vihdoinkin saada tunnustusta myös kotimaassaan Espanjassa, ja hänelle myönnettiin Goya-palkinto parhaasta ohjaustyöstä sekä parhaasta käsikirjoituksesta elokuvasta Ay Carmela!. Hänet valittiin myös ohjaajaksi elokuvaan Marathon joka oli Barcelonan vuoden 1992 olympialaisten virallinen filmi.
Nykypäivänä Carlos Sauraa arvostetaan yhtenä eurooppalaisen nykyelokuvan suurista klassikoista. Hän osasi vangita filmille yhteiskunnan kehityksen juuri silloin, kun espanjalainen yhteiskunta oli siirtymässä demokratiaan.
Filmografia
|
|
|
Kirjalliset teokset
- Pajarico solitario (1997)
Lähteet
- es.wikipedia.org - viitattu 1.12.2006
- fi.wikipedia.org - viitattu 1.12.2006
