Cáceres
EspanjaWiki
Cáceres on samannimisen maakunnan pääkaupunki Länsi-Espanjassa Extremaduran itsehallintoaluella. Vuoden 2006 tietojen mukaan kaupungissa on 90 750 asukasta. Kaupunki on suosittu matkailukohde erityisesti keskiaikaisen vanhan kaupunkinsa (casco antiguo) vuoksi.
Sisällysluettelo |
Yleistä
Cáceresin vanha kaupunki on kuulunut vuodesta 1986 alkaen UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.
Lyhyt historia
Cáceresin alueella on ollut asutusta jo esihistoriallisella ajalla, mistä todisteena ovat alueelta löytyvät luolamaalaukset. Kaupunki kuitenkin perustettiin virallisesti vasta Rooman vallan aikana v. 25 eKr.
Kaupungin sijainti oli strategisesti merkittävä, sillä sen ohi kulki tärkeä kauppareitti, joka myöhemmin tunnettin nimellä Hopeatie eli Vía de la Plata.
Roomalaisten jälkeen kaupungissa ovat pitäneet valtaa mm. visigootit ja arabit.
Talous
Cáceres on Cáceresin maakunnan tärkein kauppa- ja hallintokeskus sekä koko Extremaduran itsehallintoalueen suosituin matkailukohde.
Kaupungin talous rakentuu lähinnä palvelualojen, matkailun ja rakennusteollisuuden varaan, joskin kaupungissa on myös jonkin verran elintarvike-, tekstiili ja keramiikkateollisuutta. Alueella oli aikaisemmin myös kaivostoimintaa, mutta nykyisin kaivokset on suljettu.
Tietoa matkailijoille
Cáceresin kaupungissa on erityisesti arkkitehtuurista kiinnostuneille runsaasti nähtävää, mm. seuraavat kirkot:
- Concatedral de Santa María de Cáceres
- Iglesia de San Francisco Javier
- Iglesia de San Mateo
- Iglesia de Santiago
- Iglesia de San Juan Bautista
- Ermita de la Paz
Kirkkojen lisäksi Cáceresista löytyy useita palatseja:
- Palacio de Toledo-Moctezuma
- Palacio Episcopal
- Palacio de los Golfines de Abajo
- Palacio de los Golfines de Arriba
- Palacio de Carvajal
- Palacio de las Cigüeñas
- Palacio de las Veletas
- Casa del Sol
Cáceresin vanhassa kaupungissa sijaitsevat myös Plaza Mayor eli kaupungin keskusaukio. Plaza de Socorrolta taas löytyy kappale kaupungin romaanista muuria. Kolmas näkemisen arvoinen aukio kaupungissa on Pyhän Yrjön aukio, Plaza de San Jorge.
Vanhassa kaupungissa liikkuvan kannattaa kiinnittää huomionsa rakennusten lisäksi myös niiden kaariholveihin sekä torneihin, ja juutalainen kaupunginosa (Barrio Judío) on niinikään näkemisen arvoinen.
Lähteet
- es.wikipedia.org (viitattu 21.4.2007)
- fi.wikipedia.org (viitattu 21.4.2007)
Linkkejä
- Ayuntamiento de Cáceres eli Cáceresin kaupungin viralliset sivut (es)
- Cáceresin matkailusivut (es)
- Diputación de Cáceres eli Cáceresin paikallishallinnon viralliset sivut (es)
- Extremaduran viralliset matkailusivut (en, es)
- www.spain.info: Cáceres (monikielinen)
