17.03.2006 21:45

Kusti polki taas…

Sain taas ilokseni käyttää tänään Espanjan postin palveluita. Onneksi minun täytyi tänään vain hakea lähetys, eikä lähettää ja vastaanottaa, sillä tällä tavoin jonotan vain yhden kerran; täällä nimittäin eri postivirkailijat palvelevat niitä, jotka lähettävät ja niitä, jotka vastaanottavat lähetyksiä.

Tänään lähetysten hakutiskillä työskentelevä nainen yritti hiki hatussa etsiskellä kirjeitä jostakin (tosiaan jostakin: vaikka kirjatut kirjeet onkin numeroitu, ne silti heitellään mihin tahansa, mihin ne sattuvat hyllyissä sopimaan). Itse lähetystiskillä taas oli iloinen meininki, sillä koska siellä ei ollut yhtään asiakasta, tytöt saattoivat rauhassa jutella ja naureskella iloisesti. Me siinä lähetystiskin edessä jonottelimme pienissä tiloissa hiki valuen, mutta mukavaa tietysti katsella, että postin työntekijät ovat iloisella päällä (3 virkailijaa siinä naureskeli keskenään), ja jollei heidän tehtäviinsä kuulu kirjeiden antaminen vaan niiden vastaanottaminen, mikäs siinä, hieno homma.

Ajattelin tässä vain siitä syystä postailla, että jos joku suunnittelee hakevansa Espanjan postista töitä, haluaisin suositella sitä lähetyksiä vastaanottavaa tiskiä. Hakekaa ihmeessä sille tiskille. Sinne ei ole juuri koskaan jonoa, eikä lähetyksiä vastaanottavan tarvitse palvella lähetyksiä noutavia (eli niitä, joita on enemmän ainakin aina, kun minä käyn postissa).Barcelonan pääpostissa on sikäli kivempi asioida, että siellä on jonottamiselle varattu enemmän tilaa, ja siellä on myös jonkinlainen jonotusnumerosysteemi, joka tiskille erikseen, sillä eihän sitä voi olettaa, että henkilö, joka osaa ottaa vastaan lähetyksiä, osaisi myös ojentaa niitä.

No, maassa on elettävä maan tavalla, ja niinpä minäkin naama punaisena (kiukusta vaiko kuumuudesta, kuka ties) jonotin kohtalaisen kiltisti, mulkoillen kuitenkin hieman noita iloisesti naureskelevia lähetysten vastaanottajia. Yksi heistä sitten erehtyi huhuilemaan: “¿Alguién para enviar?” (“Haluaako joku lähettää jotakin?”) Huhuilin jonosta: “No, pero para recibir sí. Si no te importa…” (“Ei, mutta vastaanottaisin kyllä, jollei sua kauheasti haittais…”)

Tunsin yli tusinan silmäparin tuijotuksen joka puolella ruumistani, joten en uskaltanut sen enempää protestoida; enkähän minä oikeastaan tiedä, ymmärsivätkö he kommenttiani protestiksi lainkaan (“Joku hullu ulkomaalainen taas.”)

Vuoroni tuli vihdoinkin. (Kyllä! Se tuli! Minä sain vuoron! Pääsin tiskille ennen postin sulkemisaikaa! Jipii! Minä voitin!) Ojensin valmiiksi allekirjoittamani kirjatun lähetyksen saapumisilmoituksen postineidille, ja hän kurkisti ensi töikseen tiskin alle. Eipä löytynyt mitään. Hän meni takahuoneeseen, eikä sieltäkään löytynyt tätä (huom: numeroitua) lähetystä. Ehdin jo ajatella: “Voi, ei. Onko tääkin varastettu? Oliko siellä sittenkin jotakin rahan arvoista?” (Esim. englanninkielinen kirja on rahan arvoinen. Suomenkielinen lehti onneksi ei. Jokainen CD valitettavasti kuitenkin on rahan arvoinen; suomenkieliset CD:t silti saapuvat toisinaan perille. Myöhässä.)

Tiesin, että tämä lähetys sisältää suomenkielisen tietokonelehden, joten se pieni järjen ääni sisälläni vakuutti minulle onneksi kuitenkin, että eihän kukaan itseään kunnioittava espanjalainen postivirkailija varastaisi suomalaista tietokonelehteä, kun ei niissä ole ikinä CD-levyjäkään kylkiäisinä (tai, no on, kerran vuodessa). Ja kun neiti pyöri siinä edelleen hyvin epätietoisen oloisena, avasin sanaisen arkkuni: “Hei, kuule. Jos tästä nyt on jotakin hyötyä, niin se on varmaankin sellainen suurehko kirjekuori, siis sellainen A4-arkkia vastaava koko.” En muista, mikä on tuo A4-arkin kokoinen standardikoko kirjekuorissa. Ne pienet ovat kokoa C5, mutta tätä toista en muistanut. Postivirkailija taas ei ikäväkseni tiennyt (!), mikä on A4.

Virkailija katsoi uudelleen tiskin alle, jono takanani alkoi kuumeta (sen tuntee niskassaan), virkailija vilkaisi epävarmasti jonoa, minua, ja pyysi: “Voisitko sä näyttää uudelleen sen henkilöllisyystodistuksesi? Onko se nimi siis K-a-f-k-a-k-o-s-k-i. K:lla? Jos meillä on tullut vaikka joku virhe.”

Heitin henkilöllisyystodistukseni tiskille jo toistamiseen ja selitin virkailijalle käsilläni, minkä kokoinen kirje on ja lisäsin, että se on todennäköisesti pahvinen kuori, jossa on jotakin oranssia väriä kulmissa.

Virkailija vilkaisi uudelleen tiskin alle. “Joo, täällä se on! Kiitos avusta!”

Kiitos, oi, kiitos.

Kommentit

meni bloggaamiseksi seki etäpäivä, vaikka jo ennen seittemää heräsin. Mutta tein työtä käskettyä ja toteutin sun tilauksen!

Huomattu ja vastattu on. Silti vielä ihmetyttää tuo outo heräämisaika… Minä alkaisin etäpäivänäni heräillä etäisesti joskus kello kymmenen aikoihin.

Vai postaillaan sielläkin ! Lohdullista kuulla. Tänä aamuna kävi ilmi että ostamani valmiskirjatut kirjeet eivät käy yli 20g kirjeisiin (ostaessa nimenomaan alleviivasin että lähetykseen tulee 8 A4-arkkia eli 40g).

No, siinä jonotettuani puolisen tuntia virkailija ilmoittaa minulle pokkana ettei heidän toimipisteessään voi postittaa muita kuin noita valmiskirjattuja kirjeitä – maximi 20g. Pitää mennä johonkin toiseen postitoimistoon !!!!!!!!

Täällä siis eivät pelkästään virkailijat erikoistu, vaan on myös olemassa postitoimipisteitä joissa tarjotaan vaan osaa palveluista.

Istu ja pure.

Nyt vireille se vetoomus noitten kiusankappaleitten lopullista hyllyttämistä varten !

Tämä sinun ja Maurelitan kokemuksen paikallisen postin toiminnasta lukeneena osaan jälleen arvostaa suomalaisen postin palvelua.

Tällä hetkellä ongelmanani on vain se että oma postini, johon suuremmat lähetykset saapuvat, sijaitsee kahdentoista kilometrin päässä kotoani ja postin pihassa ei ole yhtään ilmaista parkkeerauspaikkaa. Toivon koko ajan vilpittömästi ettei kukaan lähetä minulle mitään!

No, kohta tämä ahdistus helpottaa kun lähikauppaani tulee asiamiesposti, josta lähetykset voi noutaa kauppareissulla.

Tämänhetkinen tilanne tuntuu minusta hankalalta, mutta jos olisin autoton niin tilannehan olisi suorastaan katastrofaalinen. Joutuisin hakemaan mahdolliseti painavatkin paketit linja-autolla. Mutta teidän kokemuksiinne verrattuna Suomen posti kyllä toimii. Teidän kokemuksenne tuntuvat näin luettuina hauskoilta, mutta kyllä siinä hampaita kiristeltäisiin jos itse joutuisi siellä asioimaan.

Maurelita, meidän täytyisi aloittaa jokin postinvastainen kampanja…

Minulle kävi hieman samantapainen juttu, kun yritin kerran viedä kirjettä työpaikkani viressä sijaitsevaan postiin. Minut käännytettiin sieltä ystävällisesti pois, sillä se oli kuulemma vain noutokonttori, eli sieltä voi vain hakea lähetyksiä, ei viedä niitä… Argh!

Haloefekti: Minäkin olen täällä eläessäni oppinut arvostamaan mm. Suomen postin palveluita sekä yleensäkin eri virastojen ja jopa pankkien toimintaa. (Espanjassahan pankit menevät kiinni klo 14:00, joten töistä täytyy joko pyytää vapaata käydäkseen pankissa tai on jätettävä lounas väliin ja seisottava lounasaika jonottamassa… Pankeissa onneksi saa kuitenkin nostaa ja tallettaa rahaa samalla tiskillä.)

Kirjekuoret numeroidaan ihan kuten arkitkin, mutta koska ne ovat pikkuisen isompia kuin arkki, kirjain on se C eikä A. (B-mitoituskin on olemassa – siinä alunperin 1 neliömetrin arkki jaetaan eri periaatteella…)
Eli A4-arkkia vastaa C4-kuori.
Tällaista turhaa tietoa minä varastoin päähäni päivitätin. Sen sijaan en kykene muistamaan, missä on kamerani, tai housuni, tai onko kukkarossani rahaa. (Ja sitten menen bussiin ja kaivelen taskuja ja pitää lähteä takaisin kotiin etsimään kolikoita ja…myöhästyn.)

Mau, lohdutukseksi voin kertoa, että on kavereita, joilla menee vielä huonommin, esim. eräs Barcelonassa asusteleva bloggaaja,joka ei muista turhaa eikä tärkeääkään tietoa. En muista esim. omaa puhelinnumeroani, tilinumeroani, ja kamera ja housutkin ovat olleet hukassa jo pitemmän aikaa…
:-(

Vastaa

Vastauksesi:

Kategoriat: