05.02.2007 20:41

Voittajan on helppo hymyillä

…vaikka Espanjan posti aina onnistuukin kiristämään hymyä kasvoilla.

Voitin nimittäin jokin aika sitten Kirsin blogissa arvonnan ja kävin tänään hakemassa palkinnon postista. Onpas muuten eri hieno palkinto, kuten kuvasta näkyy:

Palkintoni!
Tänään postissa tajusin, että ei se ole mikään ihme, jos Espanjan posti hukkaa paketteja. Paikallispostini koko pitkä käytävä oli täynnä avoimia vaunuja, joissa oli toinen toistaan arvokkaamman näköisiä paketteja; siinä kaikkien nähtävissä ja räpelöitävissä.

Olisin voinut kaikessa rauhassa valita siitä mieleiseni ja ottaa mukaan, sillä tuon suuren postitoimiston kaksi työntekijää olivat ihan riittävän kiireisiä palvellessaan pitkissä jonoissa odottavia asiakkaita.

Tuli siinä odotellessa vaan mieleeni, että moni siitä saattaa napata mukaansa jonkun kivannäköisen paketin.

Odotellessani – entisenä keräilijänä – ihastelin myös lasivitriinissä olevia postimerkkilajitelmia. Siinä oli muutama aika mielenkiintoinen lajitelma, mutta en viitsinyt kuitenkaan kysyä virkailijalta, voisiko niitä ostaa, sillä minähän olin pakettien noutojonossa, eikä tuosta jonosta voi tietenkään ostaa mitään (ei edes kirjekuoria tai merkkejä). Ostamista varten on tietysti kokonaan toinen jono… Eihän asioita kannata tehdä liian yksinkertaiseksi.

Sitä paitsi olen kerran yrittänyt postissa ostaa yhtä lasivitriinissä esillä ollutta lajitelmaa, eikä se ollut kovin helppoa. Kävin tuolloin virkailijan kanssa seuraavanlaisen keskustelun:

- Hei, kuule, mua kiinnostaisi ostaa tuo lajitelma, joka on tossa vitriinissä.
- Ai, mikä lajitelma?
- No, postimerkkilajitelma.
- Ai, onks siellä joku lajitelma?
- On. Tuo tuolla. Se on tosi hieno. Haluaisin ostaa sen. Paljonko se maksaa?
- Ai, tuo… Ei… e-hei… Ei me myydä noita.
- Ai, miten niin ette myy?! Tämähän on posti ja nuo ovat postimerkkejä.
- Juu, mutta ei me myydä niitä.
- No, miksi ne sitten ovat tuossa samassa vitriinissä noiden kirjekuorten kanssa? Myyttekö te niitä kirjekuoriakaan?
- Joo, kyllä me niitä kuoria myydään, mutta ei noita merkkejä. Ne on vaan siinä koristeena. Jos haluat ostaa niitä, sinun täytyy mennä pääpostiin. Sitä paitsi en mä voi myydä sulle mitään, koska tää on noutojono. Jos sä haluat ostaa jotakin, sun täytyy mennä tuon toisen jonon perälle ja odotella vuoroasi.
- Miksi…?! Siis, miksi ihmeessä te laitatte nuo merkit tuohon kaiken muun myytävän sekaan, jollette te kerran myy niitä? Sehän on ihan… järjetöntä.
- No, pomo halusi laittaa ne siihen koristeeksi. Sun täytyisi kysyä siltä. Vaikka ei se kyllä nyt ole täällä.

Säästyipä sekin raha, ja opin samalla sen, että jos haluan ostaa postimerkkejä, ei kannata yrittää moista toimenpidettä ainakaan postissa.

Kommentit

Pakko kommentoida kun olen itsekin naureskellut paikallista postia. Mun lähipostissa täällä Madridissa pakettien noutoon mennään eri ovesta kuin ostopuolelle – näin on vältytty siltä että joku vahingossa haluaisi ostaa jotain. Tosin nyt ostopuolella joudutaan neuvomaan ihmisiä parin minuutin välein noutopuolelle kun ihmiset astuvat ensimmäisesti ovesta sisään – joka siis on ostopuoli. Erittäin käytännöllistä.

P.S. Kiva että kävit vilkaisemassa blogiani, en ehtinyt/muistanut vastata kommentiisi (olen jo liian espanjalaistunut) koska on ollut hieman kiireitä kokeisiin lukemisessa.

Sama homma siis siellä pääkaupungissakin…

Pankithan nyt ovat kuulemma kovasti modernisoimassa palveluitaan ja aikovat ilmeisesti pidentää aukioloaikojaan (nykyisinhän ne menevät kiinni n. klo 14), joten ehkäpä se postikin siitä vielä ryhdistäytyy. Kai he ovat jo huomanneet, että yritykset ovat ainakin jo aikaa sitten lakanneet käyttämästä postin palveluita. UPS on paljon luotettavampi, eikä tule oikeastaan kalliimmaksi kuin posti.

Tuosta postijutusta tulee ihanasti mieleen erään Portugalilaisen yliopiston ATK-järjestelmä. Siellä oli kolme tietokoneluokkaa, joiden mahdollisuudet ja rajoitukset opin vasta monen yrityksen ja erehdyksen kautta.

Ensimmäisessä koneet olivat parhaita, niissä oli paljon ohjelmia, toimiva internet yhteys sekä yhteys koulun sisäiseen verkkoon. Siellä pystyi printtaamaan – kunhan ei printtannut word-dokumentteja, koska se oli kielletty. Toisaalta luokka oli yleensä joko täynnä, varattu tai suljettu. Lisäksi jokaisessa koneessa luki isolla “Stop! Internetin käyttö kielletty!”

Toisessa luokassa sai printata word-dokumentteja, mutta haittapuoli oli hankaluus tuoda koneisiin materiaalia sisään, koska niissä ei ollut yhteyttä nettiin tai koulun sisäiseen verkkoon eikä niihin saanut juuri korppua uudempaa tiedoston siirtäjää kiinni

Kolmannessa luokassa ei tosin voinut printata tai käyttää muita kuin office-ohjelmia, eikä sieltä ollut yhteyttä koulun sisäiseen verkkoon, mutta internet toimi toisinaan ja jännittävänä bonuksena oli pohjaan kiinni liimautuvat näppisten napit.

Pisteenä i:n päälle koulun sähköpostijärjestelmässä ei voinut avata pdf -muodossa olevia liitetiedostoja. Oli siinä suomi-tytöllä ihmettelemistä :D

Hi-hi… Kuinkahan monta vuotta mahtoi kestää lyhyin mahdollinen tutkinto ko. oppilaitoksessa… “ATK:n peruskurssi – 9 vuotta”…

[...] olen heidän kanssaan ollut tekemisissä monesti, ja valitettavasti olen aina ollut uhrin asemassa, eli en ole koskaan [...]

Vastaa

Vastauksesi:

Kategoriat: